Operaatio Margarethe
| Operaatio Margarethe | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Toista maailmansotaa | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
Operaatio Margarethe oli peitenimi Saksan toisen maailmansodan aikana 19. maaliskuuta 1944 toteuttamalle Unkarin miehitykselle. Unkarilaiset olivat tehneet tunnusteluja liittoutuneiden kanssa sodasta irrottautumiseksi ja Saksassa heitä oli alettu pitää epäluotettavina liittolaisina. Miehitystä oli alettu valmistella heti Italian antauduttua syyskuussa 1943. Unkarin mahdollinen antautuminen olisi uhannut Saksan asemaa Romaniassa ja Balkanilla. Adolf Hitler sai taivuteltua Unkarin valtionhoitajalta Miklós Horthylta hiljaisen hyväksynnän miehitykselle ennen sen toteuttamista. Itse miehitys vei vain muutaman tunnin, eivätkä unkarilaiset tehneet vastarintaa. Miehityksen jälkeen perustettiin saksalaisten kanssa yhteistyötä tehnyt pääministeri Döme Sztójayn hallitus. Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Unkarista vasta 4. huhtikuuta 1945 Neuvostoliiton joukkojen etenemisen tieltä.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unkarissa oli alettu suunnitella sodasta irrottautumista Saksan alettua kärsiä vastoinkäymisiä toisessa maailmansodassa. Unkarin pääministeriksi oli vuonna 1942 noussut kansallissosialismia vieroksunut Miklós Kállay, joka teki jo varhain tunnusteluja länsivaltojen kanssa. Britannian sanoma kuitenkin oli, että neuvotteluihin ryhdyttäisiin vain ehdottoman antautumisen jälkeen. Saksalaiset saivat tietää unkarilaisten tunnusteluista, minkä lisäksi heitä häiritsi unkarilaisten suhtautuminen juutalaiskysymykseen. Unkarilaiset eivät olleet suostuneet toimimaan maansa juutalaisvähemmistöä vastaan Saksan vaatimuksista huolimatta. Huhtikuussa 1943 Unkarin valtionhoitaja amiraali Miklós Horthy lensi tapaamaan Adolf Hitleriä ja Joachim von Ribbentropia Klessheimin linnaan lähelle Salzburga. Horthy halusi Saksan palauttavan itärintamalla taistelleet unkarilaisjoukot Unkariin, mutta asian käsittelyn sijaan hän joutui Hitlerin syytösten kohteeksi. Hitlerin mukaan Unkarin armeijan suoritukset olivat kurjia, minkä lisäksi hän vaati Kállayn erottamista. Ribbentropin mukaan Unkarin juutalaiset oli puolestaan surmattava tai lähetettävä keskitysleireille. Horthy ei myöntynyt vaatimuksiin, vaan puolusti pääministeriään ja selitti maan juutalaiskysymyksen olevan Unkarin sisäinen asia. Hän vakuutti kuitenkin, että Unkari pysyisi Saksan liittolaisena niin kauan, kun hän itse eläisi. Unkarilaisia joukkojaan hän ei saanut takaisin itärintamalta.[1]
Kállay toivoi edelleen irtautumista sodasta. Italian antautuminen syyskuussa 1943 herätti toivoa liittoutuneiden etenemiselle Balkanille. Brittien neuvottelija oli lisäksi ehdottanut pian Italian antautumisen jälkeen, että sopivalla hetkellä Unkarin olisi julkisesti ilmoitettava antautumisesta ehdoitta ja sillä välin jarruttaa ja sabotoida yhteistyötä Saksan kanssa. Unkarin Lissabonin lähettiläs antoi lokakuussa hallituksensa suostumuksen ehdoille, mutta suunnitelmat vesittyivät, kun liittoutuneiden eteneminen Italiassa juuttui Rooman eteläpuolelle. Länsiliittoutuneiden sijaan maata lähestyivät Neuvostoliiton joukot, joiden kanssa unkarilaiset eivät kuitenkaan halunneet neuvotella. Kállay oli ajautunut poliittiseen umpikujaan, minkä jälkeen ainoa vaihtoehto oli vahvistaa puolustuksia Karpaateilla ja toivoa Neuvostoliiton joukkojen hyökkäävän muilla suunnilla ajan ostamiseksi.[1]
Operaation valmistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksassa oltiin hyvin perillä siitä, että Unkariin ei voitu luottaa liittolaisena. Italian antautuminen teki mahdolliseksi Saksan muiden liittolaisten, kuten Suomen, Unkarin ja Romanian seurata Italian esimerkkiä, jolloin alettiin valmistella Unkarin mahdollista miehitystä. Miehityssuunnitelma valmistui jo syyskuun aikana ja se sai peitenimen operaatio Margarethe. Operaation toimeenpanolle ei katsottu vielä tuolloin olleen välitöntä aihetta. Unkarin miehitys olisi sitonut joukkoja, joita tarvittiin muualla. Marraskuussa 1943 Saksan ulkoministeriön virkamies Edmund Veesenmayer laati ulkoministeri von Ribbentropille raportin, jonka mukaan Unkarin tilanne vaati päättäväistä toimintaa. Veesenmayer oli tavannut Budapestissa unkarilaisen äärioikeiston poliitikkoja ja hän piti mahdollisena poliittista ratkaisua. Horthy oli kuitenkin eristettävä ”taantumuksellisista” neuvonantajistaan. Helmikuuhun 1944 mennessä neuvostojoukot olivat kuitenkin saavuttaneet eteläisellä rintaman osuudella huomattavia voittoja, mikä pakotti saksalaiset jouduttamaan operaatio Margarethen valmisteluja. Unkarin mahdollinen antautuminen olisi saartanut Romanian ja vaarantanut Saksan aseman Balkanilla. Hitler antoi operaation toteuttamisen ohjeet 28. helmikuuta. Niiden mukaan miehitykseen ryhdyttäisiin 19. maaliskuuta.[2]
Miehityksen toteutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksalaisten suunnitelman mukaisesti Horthy kutsuttaisiin Klessheimiin ennen miehityksen toteuttamista. Siellä hänet peloteltaisiin nimittämään uusi Saksan kanssa yhteistyötä tekevä hallitus. Kutsu saapui 15. maaliskuuta.[2] Annettu virallinen syy tapaamiselle oli keskustelu unkarilaisjoukkojen vetämisestä pois itärintamalta Karpaattien puolustamiseksi.[3] Unkarilaiset ymmärsivät tilanteen olevan vaarallinen ja esimerkiksi Saksan joukkojen keskitykset maan rajoille olivat tiedossa. Yleisesikunnan päällikkö kenraalieversti Ferenc Szombathelyi selitti Horthylle, että sotilaallinen vastarinta ei ollut mahdollista ja Horthyn olisi matkustettava tapaamiseen. Kállay oli puolestaan tapaamista vastaan, koska valtionhoitajan poissaolo teki maasta poliittisesti ja sotilaallisesti puolustuskyvyttömän. Horthy kääntyi lopulta Szombathelyin kannalle ja päätti matkustaa tapaamaan Hitleriä.[2]
Horthy saapui Klessheimiin 18. maaliskuuta mukanaan hallituksensa johtavia henkilöitä.[3] Heti tapaamisen aluksi Hitler selitti epäilevänsä Unkarin valmistelevan italian kaltaista petosta ja hän kertoi myös päätöksestään miehittää Unkari. Raivostunut Horthy ryntäsi ulos ja halusi katkaista neuvottelut. Szombathelyi ja muut hänen mukanaan saapuneet unkarilaiset saivat kuitenkin hänet jatkamaan neuvotteluja. Horthy yritti turhaan vakuuttaa Hitlerille, että mitään petosta ei tapahtuisi. Hän kieltäytyi kuitenkin allekirjoittamasta saksalaisten valmistelemaa julistusta, jonka mukaan saksalaiset joukot marssisivat Unkariin Horthyn suostumuksella. Keskustelujen jatkuessa Horthy otti kuitenkin taipuvamman kannan. Hitler lupasi, että saksalaiset joukot voitaisiin vetää pois kunhan tilanne vakiintuisi. Tällöin Horthy antoi viimein ymmärtää, että saksalaiset eivät kohtaisi vastarintaa tekemättä kuitenkaan muodollista suostumusta miehitykselle. Horthy suostui myös nimittämään uuden hallituksen. Saksalaiset joukot ylittivät Unkarin rajan aamuyöllä 19. maaliskuuta. Koko maa miehitettiin vain muutamassa tunnissa. Maan pääkaupunki Budapestiin saksalaisjoukot saapuivat varhain aamulla moottorimarssein ja rautateitä pitkin. Saksalaiset eivät kohdanneet vastarintaa, vaan maassa olleet Unkarin armeijan yksiköt vetäytyivät kasarmeihinsa.[2]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Hitlerin nimittämä valtakunnanvaltuutettu Veesenmayer oli vastuussa Unkarin hallinnosta miehityksen jälkeen. Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli yhteistyöhaluisen hallituksen kokoaminen. Unkarin Berliinin lähettiläs Döme Sztójaysta tehtiin uuden hallituksen pääministeri ja muuten hallitus koottiin entisen hallituspuolueen oikeistosiivestä, sekä kahdesta äärioikeistolaisesta ryhmittymästä.[2] Veesenmayer käytti maan todellista valtaa, mutta muuten saksalaisen miehityshallinnon henkilöstön määrä jäi pieneksi. Miehityshallinto toimi pääasiassa yhteistyötä tehneiden unkarilaisten varassa. Horthylle oli ehdotettu tehtävistään luopumista ja vetäytymistä kotitilalleen Kenderesiin. Tähän hän ei suostunut, vaan hän jäi Budan linnaan. Horthy oli kuitenkin eristetty entisistä neuvonantajistaan ja hän vältti julkisia esiintymisiä. Pääministeri Kállay oli paennut Turkin lähetystöön Budapestissa.[4] Saksalaisten miehitettyä Budapestin Hitler järjesti seremonian Berghofissa, jossa Wehrmachtin sotamarsalkat julistivat uskollisuuttaan johtajalleen. Gerd von Rundstedt lukiessa marsalkoiden allekirjoittamaa lausuntoa Hitler liikuttui niin, että marsalkat pelkäsivät hänen mielenterveytensä puolesta.[3]
Unkarissa saksalaiset pääsivät päätavoitteisiinsa. Unkarilaiset joukot pidettiin rintamalla ja maan taloudelliset voimavarat olivat kokonaan Saksan käytössä. Talous oli miehityksen jälkeen sekasorrossa ja tilannetta pahensivat liittoutuneiden maahan tekemät ilmapommitukset. Unkarin armeija oli ensin aiottu riisua aseista, mutta rintamatilanteen takia tästä luovuttiin. Sztójayn hallitus tukahdutti opposition, jonka jäsenistä monet päätyivät vankileireille. Vapaaksi jääneet fasistien vastaiset toimijat perustivat kattojärjestökseen Unkarilaisen rintaman. Unkarin miehitys avasi saksalaisille myös tilaisuuden ratkaista viimein Unkarin juutalaiskysymys. Lopullista ratkaisua suorittamaan lähetettiin Adolf Eichmannin johtama komennuskunta, joka toimi yhdessä unkarilaisten kanssa. Huhtikuussa juutalaisia alettiin koota gettoihin ja kokoamisleireille. 435 000 henkilöä joutui pakkosiirtojen kohteeksi ja monet heistä saivat surmansa Auschwitzin keskitysleirillä. Horthy katkaisi viimein kuljetukset heinäkuussa kansainvälisen arvostelun jälkeen.[4]
Saksan sotaonni itärintamalla ei kääntynyt enää heidän edukseen. Romania päätti tehdä aselevon 23. elokuuta ja Horthy ryhtyi toimiin Unkarinkin irrottamiseksi sodasta. Moskovaan saapunut unkarilainen valtuuskunta allekirjoitti aseleposopimuksen 11. lokakuuta. Horthy ilmoitti aselevosta Veesenmayerille 15. lokakuuta ja samana päivänä radiossa luettiin hänen julistuksensa Unkarin kansalle. Antautumista ei kuitenkaan oltu valmisteltu kunnolla ja tuloksena oli epäselvien ohjeiden takia sekasorto. Unkarilaiset yksiköt jatkoivat taistelua neuvostojoukkoja vastaan.[5] Hitlerin vastaus Horthyn toimille oli operaatio Panssarinyrkki.[6] Budapestissa Otto Skorzenyn johtamat SS-miehet valtasivat Budan linnan ja Horthy vietiin vankina Saksaan hänen peruttuaan ensin aselepojulistuksensa. Unkarin johtoon nostettiin nuoliristiliikkeen johtaja Ferenc Szálasi. Unkari oli nyt viimeinen Saksan liittolainen Romanian, Bulgarian ja Suomen irrottauduttua sodasta elo-syyskuun aikana.[5] Szlásin hallitus toimi Unkarissa aina 29. maaliskuuta 1945 saakka, jolloin neuvostojoukkojen eteneminen pakotti sen lopulta siirtymään Itävaltaan. Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Unkarista 4. huhtikuuta.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2
- Beevor, Antony: Toinen maailmansota. WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-39426-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 226-227
- ↑ a b c d e Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 228–229
- ↑ a b c Beevor 2012, luku Neuvostoliiton kevätoffensiivi
- ↑ a b Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 230–231
- ↑ a b Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 232–233
- ↑ Beevor 2012, luku Toteutumattomia toiveita
- ↑ Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 235